Italialaiset eivät tunnetusti mielellään heitä mitään syötäväksi kelpaavaa pois. Kaikki käytetään hyväksi tavalla tai toisella. Se koskee myös puolikuivia leivänkannikoita. Toki myös rutikuivia – niistä tehdään korppujauhoja.
Meillä Suomessa heitetään kotitalouksissa hukkaan ihan mahdoton määrä leipää, se taitaa olla ihan ykkösenä hävikkilistalla. Siksi annan teille nyt ohjeen, jossa kuivahtanut leipä maistuu kenties herkullisemmalle, kuin miltä se tuoreena maistuikaan!
Kyseessä on italialainen leipäsalaatti panzanella. Siinä tarvitaan myös ne tomaatit, jotka jo eilen ohittivat ihan parhaimman tiiviytensä, mutta maku niissä on edelleen mehevä, kuten tomaateissa juuri nyt on.
Pääraaka-aineet ovat hyvin yksinkertaiset.
![Panzanella salaatin raaka-aineet](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/163-768x1024.jpg)
Näitä tarvitset
Pari kourallista kuivahtunutta leipää
4-5 kypsää tomaattia
Pätkän kurkkua palasina (ei välttämätön)
Muutaman salaatinlehden
1 dl Terra Cretan luomuoliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
kourallisen basilikanlehtiä
Ja salaattikulhon.
Tee näin
Kuutioi leipä reiluiksi suupaloiksi.
![Leipäkuutiot](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/167.jpg)
Kaavi lusikalla tomaattien siemenkodat salaattikulhon pohjalle
![Pilkotut tomaatit](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/170.jpg)
Lisää kulhoon oliiviöljy ja viinietikka sekä raastetut tai pieneksi pilkotut valkosipulinkynnet.
![Tomaattien siemenkodat ja Terra Creta oliiviöljy kulhossa](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/178.jpg)
Kaada kuutioitu leipä kulhoon, sekoita hyvin ja anna leivän imeä itseensä kastiketta ainakin vartti.
![Leipäkuutiot kulhossa Terra Creta oliiviöljyn kanssa](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/179.jpg)
![Leipäkuutiot kulhossa Terra Creta oliiviöljyn kanssa](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/183.jpg)
Lisää sekaan tomaatit, kurkkukuutiot ja basilika
Asettele panzanella tarjolle salaatinlehtien päälle.
![Valmis salaatti lautasella](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/199.jpg)
Jos haluat salaatista ruokaisemman lisää siihen esimerkiksi fetajuustoa, se sopii mainiosti juuri tähän salaattiin.
![Valmis salaatti lautasella](https://terracreta.fi/wp-content/uploads/2020/07/204.jpg)