Joulusilli Siken makuun

Suosikkini on helposti valmiista matjessillistä, sitruunasta, kapriksista ja punasipulista syntyvä herkku!

Ei tule joulua Sikelle ilman silliä joulupöydässä! Äitini teki aikoinaan niin hyvää lasimestarin silliä, että en ole sitä itse ryhtynyt tekemään. Ei tulisi yhtä hyvää kuitenkaan! Sen voin siitä teille vinkkinä kertoa, että hän poisti sillistä aina kaikki ruodot ja nahan ennen kuin palat pääsivät liemeen maustumaan.

Tiesitkö muuten, että sillissä on todella paljon D-vitamiinia. Yhdessä suupalassa päivän tarve! Tämän kun yhdistää oliiviöljyn terveellisyyteen, niin jopas onkin terveysherkku käsillä. Kyllä sitä suolaa aina sillin verran sietää.

Muutamia muita silliherkkuja sen sijaan teen ihan mielelläni ja tuntuvat ne kelpaavan muillekin!

Yksi suosikeistani on tämä helposti valmiista matjessillistä, sitruunasta, kapriksista ja punasipulista syntyvä herkku, jonka reseptin annan teille tässä.

Herkulliseen silliin tarvittavat ainekset pöydällä, kuten Terra Creta -oliiviöljy, perunoita ja sitruuna.

Näitä tarvitset

3 suurta perunaa
2 matjessillifileetä
1 sitruuna
½ puolikas punasipuli
1 dl Terra Creta luomu oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
2 tl hunajaa
Tilliä

Tee näin

Keitä perunat.

Pilko punasipuli pieneksi silpuksi.

Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen keltainen kuori ja purista puolikkaasta mehu.

Pilkottu punasipuli valkoisella leikkuulaudalla.
Pöydällä raastettu sitruunankuori sekä puristettu sitruunamehu.
Lasikulhossa sekoittuneena pilkottu punasipuli, oliiviöljy, kaprikset, sitruunanmehu sekä -kuori.

Sekoita kulhossa sipulisilppu, sitruunankuori ja kaprikset sitruunamehuun, mausta hunajalla ja lorota lopuksi sekaan oliiviöljy.

Viipaloi perunat lämpimänä ja asettele ne vieriviereen tarjoiluvadille. Vala maustettu oliiviöljy niiden päälle. Maut imeytyvät parhaiten, kun peruna on vielä lämmin.

Leikkaa matjessilli suupaloiksi ja asettele palat perunoiden päälle.

Koristele tillillä ja tarjoile!

Ihanaa ja maukasta joulua kaikille!

-Sikke

Valmis silliannos pöydällä valkoisella lautasella tarjoiltuna.